sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ricoh GR merenrannalla

No niin, tänään pääsin ensimmäisen kerran kunnolla ulkoiluttamaan Ricoh GR:ää, kun aurinko vihdoin näyttäytyi pilvien lomasta. Täytyy sanoa, että on se mainio kamera. Tänäänkään en ottanut kävelylle muuta kameraa mukaan, vaan heitin vain GR:n taskuun ja menin merenrannalle katsomaan, josko jotain kuvattavaa löytyisi. Valo olikin varsin kiva ja uusi lumi antoi vähän lisä mielenkiintoa maisemiin. Kuvailinkin melkein kaksi tuntia ja ohessa liuta GR:llä otettuja kuvia. Kuvat on käsitelty LR:ssa ja buustailin värejä ja kontrasteja aika paljon. Osa on ehkä vähän övereitä, mutta halusin kokeilla miten hyvin kamera taltio infoa ja kuinka paljon on varaa säätää kuvia. 


























sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ricoh GR kadulla


Päätetäämpä megalomaanisen pitkä hiljaiselo täällä blogin puolella, kun tuli uusi harrasteväline hankittua. Olen pitkään jo harkinnut pienen laadukkaan pokkarin ostamista, kun on alkanut sapettaa raahata tuota isoa järkkärirunkoa eikä 808 Pureview ole aina mukana, kun olen kahden puhelimen loukussa. Olin jo käytännössä päättänyt ostaa Sony RX100 II pokkarin, mutta mietin, että miksi tarvitsen toisaalta zuumia, kun todennäköisesti lauon lähes aina täydellä laajakulmalla. Niinpä otin vielä lusikan kauniiseen käteen ja mietin vaihtoehtoja. 

Aika nopeasti päädyin sitten Ricoh GR kameraan, kun siinä on kuitenkin APS-C kenno ja mielettömän tarkasti piirtävä 28mm kinovastaava objektiivi. Ja olipa se hyvä päätös :) Kamera ottaa mielettömän tarkkoja kuvia, kiitos AA-filtterin puutteen ja objektiivin. Lisäksi kamerassa on 35mm ja 47mm kroppimahdollisuus ohjelmallisesti ja noilla pärjääkin jo mukavasti, vaikka pikselimäärä pieneneekin. Ostin myös 21mm laajakulmalisäkeen ja näillä milleillä on aika hyvin laajakulmatarve tyydytetty ja kuvanlaatu on vastaava tai jopa parempi kuin Pentax K-5 järkkärillä. Kenno taitaa olla sama Sonyn 16 mpix, joka on K-5 sisällä myös. 

Parasta kamerassa on kuitenkin kompakti, taskuunmenevä koko ja snap focus -toiminto, jonka avulla saa nopeasti ja huomaamattomasti otettua street kuvia ilman tarkennuksen hakemista - yhdellä täydellä laukaisimen painalluksella. Aivan loistava ominaisuus :) Näissä kuvissa käytin ko. toimintoa, mutta kun otin kuvia osin liikkeessä ja todella pimeällä säällä, niin suljinnopeus ei tietenkään riittänyt. Eikä suurella aukolla saanut tarkennustakaan ihan aina osumaan. Mutta ainakin on taiteellisia kuvia :) Kuvat on otettu kameran omalla B&W high contrast efektitoiminnolla. Täytyy mennä kaupungille joku kaunis päivä kokeilemaan oikeasti kameran käyttöä. 

Valokuvaus on pitkästä aikaa taas tosi hauskaa :)










lauantai 16. maaliskuuta 2013

Jäätaidetta

Stone Cold by schimi76

Laitetaapas pitkästä aikaa taas muutama kuvatus tänne blogiin, kun tuli tänään käytyä suosikkipurolla taas kuvailemassa. Kelit on nyt suosinut, mutta pakkanen ei. Päivisin on onneksi jo ihan inhimillinen lämpötila, kun aurinko lämmittää mukavasti. Niinpä ajattelin lähteä käymään purolla katsomassa, josko olisi jäämuodostelmia tähtäiltäväksi. Purolla näkee usein myös koskikaraa, mutta tällä kertaa ei onni suosinut sillä osastolla.

Mukana matkassa oli tällä kertaa K-5 runko, DA*60-250mm ja DA*300mm putket sekä Nokia 808 PureView mahdollisia maisemaotoksia varten. Otin lisäksi mukaan jalustan ja 67mm ND8 harmaasuotimen 60-250mm nokalle. Puro virtasi mukavasti, mutta erityisen keväinen fiilis ei vielä tullut, kun metsän siimeksessä oli pakkasta enemmän kuin aurinkoisilla paikoilla. Kuten odotinkin, niin purossa oli runsaasti jäätaidetta kuvattavaksi. Kuvailin noin tunnin ajan ja sain ammuttua suunnilleen 50 ruutua muistikortille. Sieltä valikoituivat oheiset otokset framille. Kuvat on otettu jalustalla ja 2s vitkalaukaisulla. Aukkoa vaihtelin f10 ja f32 välillä ja herkkyyttä pidin pääasiassa ISO80, jotta sain pehmennettyä veden liikettä kuvissa tarpeeksi. Harmaasuodinta en sitten käyttänytkään, kun asetukset riittivät juuri ja juuri metsän siimeksessä hieman hitaampiin suljinaikoihin. Adjöö!












lauantai 9. helmikuuta 2013

Mystinen aamu

Mystical Morning by schimi76
Mystical Morning, a photo by schimi76 on Flickr.


Laitetaan tänne blogiinkin välillä jotain elämää. Kuvaaminen on ollut aika vähäistä ja kävin yksi ilta läpi vanhoja otoksia, josta tämä kuva löytyi. En ollut tunnistanut kuvan potentiaalia aikaisemmin, mutta pienellä säätämisellä siitä sai ihan kivan tunnelmapläjäyksen. Kuva on otettu aika kaukaa, n. 500m päästä kalliolta eräänä syysaamuna. Kuvaa on rajattu ja valotusta säädetty alaspäin mystisen tunnelman aikaansaamiseksi. Säädöt aiheutti aika vahvan kohinaongelman ja jouduin kikkailemaan kohinanpoiston ja terävöityksen kanssa, että lopputulos oli siedettävä tältä osin. Lopputulos on omasta mielestä ihan bueno ja hyvä esimerkki siitä, että vanhojakin kuvia kannattaa käydä välillä läpi tuorein silmin ja uudella ajatuksella.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulun pakkastunnelmia

- 31 C by schimi76


Nyt onkin taas jonkun aikaa viimeisestä postauksesta, kun ei ole taas ehtinyt oikein kuvailemaan eivätkä kyllä ole kelitkään erityisesti suosineet. On nämä Suomen marras/joulukuun kelit kyllä aika tasaisen harmaita... Joulun aikaan Vuokatissa oli kuitenkin kunnon pakkaskelit ja aurinko paistoi mukavasti. Ongelmaksi meinasi muodostua kuitenkin  - 20 -30 C pakkasasteen lämpötilat, mutta asiallisesti varustautuneena siitäkin selvisi.

Mukana matkassa joululomalla oli K-5 rungon kanssa DA*16-50mm ja DA*60-250mm putket sekä DA15mm limited, DA35mm limited ja FA31mm. Tuo FA putki on nykyään matkassa, jos on tiedossa kuvaamista sisätiloissa, kun sen piirto ja polttoväli sopii aika kivasti ahtaisiin sisätiloihin. Sai joulupukin mahtumaan ruudulle pienessäkin olohuoneessa :)

Pakkaselta suojauduin Salomonin untuvatakilla, jossa on erittäin isot taskut tarvikkeille, kuten vara-akulle ja kaukolaukaisemelle yms. Varsin kätevä takki kuvaushommiin kovalla pakkasella. Jalassa oli Salomonin talvikengät, joissa on korkea varsi ja lämmin vuori - myös varpaat pysyivät lämpimänä. Kädet on aina se suurin ongelma, mutta ostin viime talvena ohuet silkkihanskat topattujen gore-tex hanskojen alle ja tuolla yhdistelmällä pärjäsi yllättävän hyvin. Mukana oli kyllä paksut rukkasetkin, mutta niihin ei tarvinnut onneksi turvautua, kun laukaisimen painamisesta muodostuu rukkasilla aina ongelma.

Kamera toimi myös hyvin pakkasessa. Yhtenä päivänä olin n. -27 C asteen pakkasessa 1,5h ulkona eikä tarvinnut edes akkua vaihtaa. Hieman peilin liike ja pienen lcd näytön toiminta oli loppuvaiheessa jähmeää, mutta toiminnallisuutta se ei haitannut. Myös DA* putkien toiminta pysyi hyvänä, vaikka zuumin vääntäminen jäykistyikin aika lailla. 

Ohessa muutamia auringonlasku otoksia Naapurinvaaralta ja Vuokatin vaaralta.