maanantai 15. lokakuuta 2012

PureView kokemuksia ja syksyn värejä

Helou! 

Blogin kirjoittaminen on jäänyt taas ihan olemattomiin - kuten itse kuvaaminenkin. Järkkäri olalla en ole ehtinyt juuri kulkea, joten viime aikoina kaikki otokset on tullut tehtyä käytännössä kännykällä. Samalla on tietty päässyt paremmin perille Nokia 808 Pureviewin ominaisuuksiin. Toivottavasti vielä joku viikonloppu olisi aurinkoinen ja kaunis syysaamu, niin voisi lähteä kuvailemaan kunnolla isolla raudalla, mutta nyt on saanut tyytyä satunnaisiin näppäilyihin ajan puutteen ja toisaalta myös aika sateisten säiden vuoksi. Ohessa lyhyesti kokemuksia Nokia 808 PureView kamerasta kuvaamisen kannalta. 

808 on ollut kyllä postiivinen yllätys ja mukava matkakumppani taskussa. Kamera on kuvausvalmiina siedettävän nopeasti suoraan laukaisimesta painettuna (näppäinlukko päälläkin). Joitain kertoja näyttö on jäänyt mustaksi, vaikka kamera on jo päällä eli täysin bugiton ei ole rauta/softa tältä osin. Tätä on kyllä tapahtunut mun K-5 järkkärilläkin, joten en ole asiasta niin huolestunut. 

Laukaisimen tuntuma on hyvä ja käytän sitä noin 90%:sti verrattuna näytöltä laukaisimeen. Joskus näytöstä laukaiseminen on parempi esim. tärinän välttämiseksi. Tarkennus toimii ihan ok tarkasti, mutta lähietäisyydeltä kuvatessa ei tarkennus tahdo osua aina kohdilleen, vaikka esim. kasvot tunnistaakin. Tässä on joku ohjelmallinen ongelma. Samoin, jos kuvan etualalla on joku pieni kohde, johon yrittää tarkentaa, niin tarkennus hakee kuitenkin taustaan. Onneksi sitä tapahtuu suht harvoin ja pääasiassa tarkennus on ihan kohdillaan. Tarkennusnopeus riittää maisemiin ja normaaleihin ihmisotoksiin, mutta vaihdikkaampaa menoa on sitten vaikea saada kohdilleen.

Säätöjen tekeminen on helppoa näytöltä - samoin zoomin käyttö. Zuumille on oma keinunäppäimensä, mutta sormella pyyhkäisy on selvästi nopeampi tapa. Näytöltä on myös helppo arvioida oikea zuumauksen määrä. Pureview asetuksilla 5mpix ja 8mpix zuumia on käytettävissä mukavasti n. 2-3x, mikä lisää huomattavasti kameran käytettävyyttä. Automaattiasetusta tai aiheohjelmia en ole itse käyttänyt ollenkaan, vaan vain "manuaalista" kuvaustilaa, jossa perussäädöt saa tehdä itse. 

Valotus nimittäin ampuu usein huippuvalot hieman tai täysin puhki eli olen havainnut parhaaksi alivalottaa kuvia -0.3 ev  -1.0ev riippuen kuvauskohteesta. Perusasetuksena käytän -0.3ev asetusta päällä. Tiedostoissa on kuitenkin paremmin pelastusvaraa varjoissa, mutta puhkipalaneet kohdat on menetetty totaalisesti. Tällä perusmetodilla olen saanut paljon enemmän käyttökelpoisia kuvia aikaiseksi. Suoraan kamerasta otettuna kuvat ovat aika latteita ja kaipaavat pientä piristysruisketta LR:ssä. Kontrastia ja terävyyttä pitää säätää jonkun verran, mutta värit ovat usein varsin hyvät ilman buustausta vibrancella tms. säädöllä. Terävyyden säädön osalta olen huomannut, että kasinollakasilla on huomattavasti hankalampi löytää sopivaa terävöitysasetusta kuin järkkärin tiedostoista. Kuva tahtoo selvästi helpommin mennä yliteräväksi, jos ei ole varovainen säädön kanssa.

Puhelimen omat kuvansäätömahdollisuudet ovat ihan peruskauraa ja varsin helppokäyttöiset. Automaattiset tasot -toiminnolla saa parannettua nopeasti monen kuvan tasapainoa - varsinkin kun tuppaan niitä kuvia alivalottamaan :) Pysyy kuitenkin huippuvalot kurissa... Kuvia voi lähettää sosiaaliseen mediaan tai kavereille helposti suoraan kameraohjelmasta. Muokattujen kuvien tallentaminen muistiin kestää kestää kuitenkin turhan pitkään. 

Videota on ole juurikaan kuvannut, mutta kuvanlaatu on erittäin hyvä. Liiketoistossa näkyy jonkun verran ongelmaa, mutta videopuoli ei ole mulle millään tavalla tärkeä. Omaan käyttööni sekin homma toimii kiitettävästi. 

Macin käyttäjänä pieniä kirosanoja on aiheuttanut se, ettei Nokia Suite ohjelmaa ole enää saatavissa Macille. Nyt olen siirtänyt kuvat micro sd -muistikortilta USB-sovittimella Macille ja se vaatii aina tietysti akun poistamisen jne. säätämisen. En tiedä onko tähän joku muu systeemi olemassa, mutta en ole jaksanut asiaan perehtyä. Onnistuu se noinkin, mutta hieman aiheuttaa ylimääräistä jumppaa. 

Scaladon Camera Lover softa on ihan käyttökelpoinen ja olen värkännyt muutaman ihan hyvän panomaarakuvan sen PhotoRama ohjelmalla aikaiseksi. Retromatic on myös hauska, jos haluaa kikkailla. Muut ohjelmat onkin sitten enempi ollut täytettä ainakin mulla. 

Viimeisenä pieni kritiikki myös sensoria tai kännykän rakenteen suunnittelua kohtaan. Kuvan oikeassa laidassa näkyy erityisesti leveällä 16:9 kuvasuhteella ja korkeilla herkkyyksillä - joskun myös matalillakin valonlähteen ollessa vahva - voimakas purppurasävyinen "kohina". Kyseessä on aivan erilainen purppura "ongelma" kuin IPhone 5 kanssa ;) Purppurakohina on todella häiritsevä, koska se jakaa kuvan varsin vihreäsävyiseen vasempaan reunaan ja voimakkaan purppurasävyiseen oikeaan reunaan. Tämä ei vaikuta kovin näkyvästi kuvaan ISO arvoilla ISO50-400 kuin ääritapauksissa, mutta ISO800-1600 kuvissa se näkyy poikkeuksetta. 

Ymmärtäähän sen, että signaalin voimistaminen tuota ongelmaa aiheuttaa, mutta omasta mielestä olisi parempi, että se tulisi koko kuva-alalle tasaisena eikä näin voimakkaasti jakautuneena. Se nimittäin tekee värivirheen korjaamisesta hankalaa, vaikkakaan ei mahdotonta. LR:n liukusäädöllä voi toisen reunan valkotasapainoa säätää, millä ongelman saa huomaamattomaksi, mutta kyllähän se hankaloittaa elämää. Eri testeissä on epäilty jonkun kuumuutta aiheuttavan osan kameran sisällä sensorin lähellä aiheuttavan sensorin kuumenemisen toiselta laidalta voimakkaammin, mutta en osaa näihin ottaa kantaa. Toivottavasti Nokia korjaa ongelman - jos se on korjattavissa - seuraavissa malleissa (jos niitä tulee).  

Sellaista avautumista tällä kertaa ja ohessa muutama otos syksystä PureViewn silmin...














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti