sunnuntai 29. toukokuuta 2011

21/52 Meloja Porvoonjoella

Tänään kävin lyhyellä päiväkävelyllä Porvoossa ja viikon kuva tarttui matkaan sieltä. Itse asiassa en kuvannut tällä viikolla muuten ollenkaan, joten jäi taas tämä harrastus hieman vähemmälle. Toisaalta sää on koko viikon ollut aika vaihtelevaa ja tuulista, joten ei oikein säätkään ole suosinut kamerointia. Ensi viikolle luvataan jo parempaa säätä, joten ehkä tulee lähdettyä taas kuvailemaan.

Reissun lähdin kevyellä setillä eli mukana oli vain K-5 runko sekä DA 21mm, DA 40mm, DA 70mm ja DA 55-300mm putket. Kaupunkikierroksilla tällainen primesetti on yleensä kevyt ja toimiva. Zuumi on mukana varalta, jos tulee tirppoja vastaan.


Viikon kuva on yksi tämän päivän räpsyistä ja kuva ei oikein alkuperäisasussa tyydyttänyt, mutta parempaakaan kuvaa ei kortilta löytynyt. Aloin siis kokeilemaan erilaisia muokkauksia Lightroomissa ja mustavalkomuunnos alkoi näyttämään paremmalle kuin alkuperäinen väriversio. Kun kuva on otettu Porvoossa, niin lisäsin split toningilla hieman vanhahtavaa sävytystä kuvaan. Sävyjä rukkasin myös kanavakohtaisesti jonkun verran, että sain rantamökkien synkän punaisen kanavan sävyn avattua vaaleammaksi. Rajasin kuvan myös hieman radikaalimmin eli melojan jätin tarkoituksella ihan alakulmaan, niin on koko kuva-alalla enemmän katsottavaa. Asetukset tässä oli f13, 1/50s, ISO200 ja putkena DA 21mm limited pannari.


Ei muuta kuin ensi viikkoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti