tiistai 31. tammikuuta 2012

Talvipäivä

On jäänyt viime aikoina tämä blogin kirjoitus taka-alalle, mutta yritän taas tsempata hieman. Toisaalta sää on ollut pilvisen harmaata lähes koko alkuvuoden eikä kuvausinspiraatio ole ollut kaikkein korkeimmillaan. Lauantaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja vielä viikonloppuna, joten ehdin käymään valoisan aikaan ulkona kuvaamassa raikasta talvisäätä. Ohessa kuvia ko. reissulta. Olin liikkellä autolla ja jalkauduin aina sopivissa paikoissa kuvailemaan maisemia. Tosin autolle oli varsin hankala löytää parkkipaikkaa lumimassoista johtuen, joten osa kuvista on tähdätty auton ikkunan kautta. Mukana matkassa oli tällä kertaa K-5:sen kytkynä DA 12-24mm laajis, DA*50-135mm keskimatkan työhevonen ja DA*300mm snaipperi.

Off topic sen verran, että Pentax kuvaajana eletään tässä taas jännittäviä aikoja, kun Pentaxin uusi K-01 peilitön kamera julkaistanee 2.2. eli ylihuomenna. Kyseessä siis on näillä näkymin k-bajonetin omaava peilitön, joskin aika iso kokoinen, kamera, jonka speksit lienevät aika lähellä K-5 rungon ominaisuuksia. Katsotaan mitä tuleman pitää...

Ohessa kuvatuksia siis:












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti