lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kalustofiilareita: Pentax DA*60-250mm f4


No niin, nyt on taas haettu uusi lasi Topshotista ja tässä ensifiiliksiä tästä Pentaxin DA* sarjan huippu telezoomista. Olen jo pitkään kuolannut DA*60-250mm putken perään, mutta olen aikaisemmin saanut vielä vältettyä LBA (lens buying affection) oireiden syvemmän kurimuksen tältä osin. Kevätauringon valo sai kuitenkin aivojen objektiivihormoonit hyrräämään ja uusi lasi oli pakko saada :) Ohessa siis ensifiiliksiä putkesta ja läjä putkella tänään otettuja kuvia. Runkona toimi tuttuputtu K-5.


Ensivaikutelma lasista oli samanlainen kuin kaikista DA* sarjan laseista eli jämäkkä, mutta tukeva. Objektiivi on todella laadukkaan oloinen, mutta samalla yllättävän ketterän ja pienen oloinen ottaen huomioon zuumialueen ja valovoiman. Paino on samaa luokkaa DA*300mm kanssa eikä putkea ole mikään ongelma kannella mukana pidempiäkin aikoja. Zoomirenkaan toiminta on nyt uutena ainakin hieman tahmean oloinen omaan makuuni ja manuaalitarkennuksessa lyhyt tarkennusrullan kierto vaikeuttaa kohdistamista. Automaattitarkennus toimii kuitenkin tarkasti, vaikkakin vastavaloon hakee jonkun verran enemmän kuin esimerkiksi DA*300mm. 


Putken tuottama väri ja kontrasti on hienoa katsottavaa. Ero esimerkiksi DA 55-300mm putkeen tällä osa-alueella on todella suuri. Terävyydessä näissä putkissa ei silmämääräisesti ole suurta eroa, mutta tarkennusnopeus ja väritoisto on DA*60-250mm putkessa ihan omaa luokkaansa. Mikä parasta, niin kuvanlaatu säilyy koko zoomalueella todella hyvänä. Omasta mielestä juuri väritoisto ja kontrasti on DA* sarjan putkien parasta antia. Eri testeissä putken terävyyttä 250mm    ja täydellä f4 aukolla ei pidetä ihan parhaana mahdollisena, mutta omaan käyttöön terävyys on riittävä. Toisaalta voin aina kaivaa laukusta myös DA*300m putken, jossa terävyys on vielä hieman parempi myös f4 aukolla.




Heijastuksen sieto on mielestäni hieman huono, mutta niin se tahtoo kaikissa zoomeissa olla kiinteisiin verrattuna. Vinjetointia ei silmämääräisesti juurikaan ole ja vääristymätkin ovat LR korjausten perusteella varsin pieniä. Kaiken kaikkiaan siis optisesti hieno lasi. Kromaattisesta aberaatiosta en ymmärrä yhtään mitään, eikä se ole koskaan mua häirinnyt :)







Todennäköisesti DA*60-250mm tulee jatkossa olemaan yksi mun tärkeimmistä työhevosista yhdessä DA*16-50mm ja DA*300mm kakkuloiden kanssa. DA*50-135mm jäänee nyt lähinnä potretti- ja sisäkuvaukseen, sillä DA*60-250mm pelittää ulkosalla f4 aukosta huolimatta mainiosti ja isommasta zoomialueesta on aina hyötyä maisema- ja luontokuvauksessa. Tilanteet kun vaihtelevat usein varsin nopeasti ja itsekin haluan jonkun tirpan aina kuvata, kun kohdalle sattuu. Siinä ei välttämättä ole aikaa hieroa DA*300mm kiinni, joten 250mm tulee tarpeeseen.







Näin tällä kertaa ja vihreitä oksia odotellessa. Alkaa nimittäin kohta jo riittämään tämä lumen tuijottelu ja olisi kiva jo päästä kuvaamaan luonnon heräämistä talviunestaan. Ensikertaan!

6 kommenttia:

  1. Millane tarkennusnopeus tässä on esimerkiksi 55-300:een verrattuna?

    VastaaPoista
  2. On se aika nopeampi ja etenkin hiljainen SDM ansioista. DA 55-300mm pitää tarkentaessa aikamoista ääntä, kun ruuvitarkenteinen on. Lisäksi DA55-300mm sahaa aina missatessaan kohteen tarkennuksen äärettömästä minimiin ja sitten vasta hakee tarkennuksen uudelleen. Tuossa showssa kuluu aikaa.

    VastaaPoista
  3. Dodii, kiitos paljon vastauksesta!

    VastaaPoista
  4. Lentokone kuvassa näkyvät tasaisen pyöreät tummat täpät: onko se pölyä kennolla (millä aukolla kuvasit)? Oletko tehnyt kennonputsausta K-5 konsaan ja miten?

    VastaaPoista
  5. On pölyä. Huomasin nuo itsekin, mutta en jaksanut enää prikata pois, kun olin jo ladannut kuvat blogiin. En ole K-5lle tehnyt puhdistusta, mutta vanhaan K-7 kyllä. Ostin noita puikkoja: http://www.digitarvike.fi/product_details.php?p=23
    Homma hoitui niillä helposti eikä kovin suurta kennontuhoamisriskiäkään siinä varmaan ollut. Pitäs ottaa joku päivä taas työlistalle. Normaalilla ilmapumpulla tupsauttelen aina silloin tällöin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, kammottaa aina vaan alkaa klähmimään kennoa itse mutta pakko kait se on. Sarjassa yhtä suosikkia on koiran kynsien leikkaaminen.

    VastaaPoista