Nyt on jäätävää asiaa :) Kävin pitkästä aikaa Lauttasaaressa kuvailemassa ja matkalta tarttui jäisiä tunnelmia ja auringonlaskun värejä. Ilta oli täysin pilvetön eli taivas oli taas tylsä, mutta voimakkaita sinisen ja oranssin sävyjä se tarjosi kuviin. Katsoin jo kotosalla, että ilta olisi varmaan pilvetön, mutta oli tarve käydä ostoksilla Ruoholahdessa, niin ajattelin iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mukaan latasin kevyen matkasetin eli DA 15mm, DA 40mm ja DA 70mm limited linssit sekä DA*300mm jöötin mahdollisia tirppakuvia varten. Jalusta oli tietysti myös matkassa.
Larussa rantaan kävelessä törmäsin lumikkoon ensimmäistä kertaa elämässäni ja tietysti kamerassa oli 15mm laajis nokalla. Lumikko pysähtyi hangelle ja katseli suoraan silmiin varmaan 15s ja livahti sitten puun juuresta lumionkaloon. Kyllähän se vähän otti päähän, kun ei ollut 300mm valmiina kamerassa. Ei ollut mitään mahkuja alkaa tuossa hötäkässä vaihtamaan putkea ja taas sitä mietti, että joku voisi valmistaa optisesti huippulaatuisen 10-500mm zuumin, niin olisi aina valmiina yllättäviin kuvaustilanteisiin :)
No rannassa aurinko oli vielä juuri taivaanrannan yläpuolella ja kuvailin ensin erilaisia jäämuodostelmia, joita oli muodostunut rantakivien ympärille. Jonkun verran jäällä oli ihmisiä liikenteessä ja muutamiin kuviin sainkin ihmisiä tuomaan lisämielenkiintoa.
Sitten huomasin rannalla isomman kiven, jonka alareunasta oli kasvanut jääpuikot kiinni maahan ja kiirehdin ottamaan niistä muutaman kuvan ennenkuin aurinko hävisi horisontin taakse. Ongelmana vain oli, että tila puikkojen ja kiven välissä oli ahdas enkä millään mahtunut itse kameran taakse.
Viikon kuva on siis syntynyt tuurilla, sillä jouduin vain pujottamaan kameran puikkojen taakse ja mahduin juuri laukaisemaan kameran lankalaukasimella. Kameran asettelussa peilikirkkaan jään päälle oli myös omat haasteensa. Jälkikäteen ajatellen olisi tietysti voinut laittaa vaikka hanskan jään päälle ja kameran siihen pitävämmälle alustalle. No mutta sain kameran pysymään paikallaan, mutta tarkennuksesta ja rajauksesta ei ollut minkäänlaista hajua. Lankalaukaisin sentään varmisti, että kamera ei päässyt pahemmin liikahtamaan kuvaushetkellä.
Kuva on otettu DA 15mm limited linssillä, asetuksilla f8, 1/250s, ISO 200. Aukkoa olisi voinut säätää vielä pienemmäksikin, mutta en tuossa kiire hässäkässä ja naama jäässä kiinni ollessa ajatellut asiaa ihan loppuun saakka :) No lopputulos on ihan ok terävyysalueeltaan. Oikean laitimmainen puikko on vähän pehmeä, mutta muuten terävyys on riittävä. Lightroomissa rajasin kuvan, avasin varjojen sävyjä ja lisäsin kontrastia sekä hieman vibrance säädöllä voimistin värejä. Kulmiin lisäsin myös vinjetointia, että katse keskittyisi paremmin puikkoihin.
Reissussa tuli siis myös iso läjä muita kuvia ja niitä ohessa. En tiedä onko tuo puikkokuva tämän setin paras otos, mutta ottaen huomioon siihen liittyneet haasteet, niin se oli itselle palkitsevin.