maanantai 26. joulukuuta 2011

51/52 Joulusaunan kynttilä

51/52 Christmas Sauna Candle by schimi76
Tällä viikolla otoksena on joulusaunan tunnelmaa. Kynttilälyhty toi saunaan joulun tunnelmaa ja otin siitä muutaman kuvan saunomisen ohella. Linssin etupinta meinasi huurtua väkisin, mutta sain otettua muutaman kuvan, kun annoin vilvoitteluhuoneen höyryn vähän taantua.

Kuva on otettu K-5 + FA 50mm f1.4 combolla ja asetuksilla: f2.5, 1/100s, ISO1250 ja -2.0ev. Säädin valotusta alaspäin, jotta liekki ei palanut täysin puhki ja avasin valotusta lyhdyn ympäriltä sitten jälkikäsittelyssä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

50/52 Myrskyä odotellessa

50/52 Waiting for the Storm by schimi76

Tällä viikolla tuli kuvailtua taas todella vähän, kun sää oli aika masentava koko viikon. Mutta aina sitä jonkun räpsyn saa aikaan ja tässä yksi niistä hieman muokattuna versiona.

Kuva on otettu Porvoossa. Naakka lennähti kyltin ripustukselle istumaan ja taustalle jäivät synkät sadepilvet. Nappasin nopeasti tämän kuvan ennen kuin naakka lennähti pois. Kuva itsessään oli aika tylsä, mutta sommittelussa oli potentiaalia. Päätinkin kokeilla erilaisia rankkojakin muokkauksia ja tuollaiseen lopputulokseen lopulta päädyin. Kuva on muutettu ensin mustavalkoiseksi ja sitten silhuetiksi runsaalla mustan pään säädöllä sekä vahvalla kontrastilla. Sen jälkeen sävytin kuvaa LR:n split toning säädöillä. Kuva on otettu K-5 rungolla ja FA31mm limited objektiivilla.

Hyvää joulua kaikille! 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

49/52 Jouluostoksilla

49/52 Christmas Shopping by schimi76 

Tällä viikolla viikon kuvassa on haettu vähän joulufiilistä. Torstai-iltana tuli yllättävän sakea lumisade ja päätin saman tien lähteä Porvooseen kuvaamaan vanhankaupungin tunnelmia. Sade tuli hieman yllätyksenä, mutta onneksi sadealue oli riittävän laaja, niin ehdin hyvin vielä kuvaamaan. Mukaan pakkasin K-5 rungon ja vedenpitävää putkea eli DA*16-50mm ja DA*50-135mm. Otin myös FA 50mm f1.4 putken, koska tiesin valon olevan todella vähissä. Sillä kuvaaminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi noin kovassa lumisateessa. Putki olisi kastunut läpikotaisin eikä siinä ole myöskään vastavalosuojaa estämässä hiutaleiden joutumista linssille. Ruuvasin lähtiessä vielä monopodin runkoon kiinni, niin sain edes tukea kameralle ja toisaalta sen avulla on helpompi kantaa kameraa objektiivi alaspäin suunnattuna. 

Pentaxin sääsuojaus on myös omiaan tämän tyyppiseen kuvaamiseen ja se olikin suurimpia syitä limited objektiivien ohella, miksi alun perin valitsin Pentax systeemin. Sääsuojaus kohtuu hintaan sekä mainiot limited objektiivit voittivat Canikon rintaman. Toisaalta nyt kaipaisin tirppakuvaukseen ehkä jotain Nikkor 200-400mm tyyppistä putkea eikä sellaista Pentaxilta löydy. Saa nähdä taivunko ostamaan toiseksi rungoksi eri merkkisen laitteen vai sijoitanko vain Sigman 500mm f4.5 putkeen Pentaxille. Jahas, nyt lähti vähän off-topik...

Perille päästyä sade oli vielä mukavan sakeaa ja oikeata lunta, mutta huomasin, että se on muuttumassa pian räntä/vesisateeksi. Piti siis toimia suht nopeast jos meinasin haluta kuvata lumipyryä. Onneksi tunnen Porvoon vanhankaupungin jo sen verran hyvin, että mielessä oli valmiiksi reitti, jonka ajattelin kävellä läpi. Nokalle laitoin DA*16-50mm putken. Valo ei riittänyt pidemmälle zuumille ja toisaalta laajis toimii paremmin ahtailla kujilla. Laajiksellakin ISO arvo oli koko ajan käytännössä ISO6400, vaikka aukko oli f2.8. Syväterävyys jäi siis pieneksi ja tarkennuksen kanssa sai olla tarkkana. Kuvatessa jo mietin, että nämä kuvat toimivat todennäköisesti paremmin mustavalkoisina, joten en stressannut korkeasta ISO arvosta, kun kohina ei häiritse niin paljon mv-muunnoksissa. Keskityin siis tarkennuksen kohdistamiseen ja sommitteluun sekä linssipinnan kuivana pitämiseen, mikä olikin välillä aika haastavaa kovasta tuulesta johtuen. Välillä jouduin odottamaan tuulen tyyntymistä, että voin nostaa kameran kuvausasentoon ja toisaalta yritin myös hakeutua talon nurkkien taakse suojaan.

Viikon kuva syntyi vanhankaupungin aukiolla, jossa kuvasin jonkun aikaa eri suunnista, eri kohteita. Tiesin, että aukion läpi kulkee ihmisiä ja yritin saada ihmisiä kuviin tuomaan lisäarvoa pelkkien tyhjien katujen sijaan. Kurjasta säästä johtuen kaduilla ja aukiolla oli kuitenkin aika hiljaista, mutta onneksi kuitenkin muutamia ihmisiä oli uhmaamassa sadetta. Kaksi naisihmistä käveli aukion poikki ohitseni ja mietin nopeasti millaisen kuvan saisin siitä aikaiseksi. Ratkaisevaa oli tietysti mihin suuntaan he olivat menossa ja onneksi reitti suuntasi joen rantaan menevälle tielle, niin sain samaan kuvaan sommiteltua myös aukion vanhan tienviitan. Lumisade oli myös sopivasti sakeimmillaan ja isoja hiutaleita leijaili pienempien hiutaleiden seassa tuoden kuvaan kunnon talven ja joulun tuntua. 

Kuva otettu jo aikaisemmin mainituilla asetuksilla f2.8, 1/60s, ISO6400 ja 39mm polttovälillä K-5 + DA*16-50mm combolla. Rajasin kuvaa hieman jälkikäsittelyssä, jotta sain sommittelun toimimaan vielä paremmin. Mustavalkomuunnoksen tein Lightroomissa ja säädin jokaista värikanavaa erikseen, jotta sain lumisateen erottumaan paremmin. Kontrastia lisäsin myös rutkasti, koska itse tykkään, että mv-kuvissa on voimakas kontrasti - tämä lienee makuasia. Sipasin nurkkiin vinjetointia kohteen korostamiseksi ja lopuksi yritin löytää sopivan tasapainon terävöityksen ja kohinanpoiston välillä.

Kuvaisin reissulla n. 200 ruutua ja seassa oli muutamia muitakin suht onnstuneita otoksia, joista ohessa pieni otanta. Ensi viikkoon!















maanantai 5. joulukuuta 2011

48/52 Pikkulintu puussa

48/52 Little Bird in a Tree by schimi76

Tällä viikolla yhtenä päivänä napsasin muutaman kuvan takapihalla kimpoilevista pikkulinnuista. Talvi tekee tuloaan ja linnut suuntaavat taas asutuksen äärelle lintulaudoille ruokailemaan. En ole omaa lintulautaa pihalle viritellyt, mutta lintuja käy myös omalla takapihalla aina silloin tällöin kääntymässä.

Oheinen kuva on otettu takapihan terassin portailta. Talitintti tuli takapihan puuhun tsekkamaan tilannetta ja räpsäsin siitä tämän yhden kuvan ennen kuin se lensi taas pois. Aurinko oli sopivasti taustalla antamassa kuvaan silhuettimaisen tunnelman ja korostin sitä vielä jälkikäsittelyssä.

Kuva on otettu K-5 rungolla ja DA*300mm putkella astuksilla f/4, 1/8000s, ISO400 ja -1.3ev. Kameran asetukset olivat tähän kuvaan hieman pielessä, koska kamera oli asetettu vähän huonommalle valolle. Ehdin vain säätämään valotuksen korjausta alaspäin, mutta ISO jäi turhaan noin korkealle ja sen vuoksi suljinaika oli ihan tapissa. Onneksi suljinaika kuitenkin riitti, kiitos K-5 rungon lyhyen minimi suljinajan. Jälkikäsittelyssä muokkasin kuvaan vielä enemmän silhuettimaiseksi. Voimistin myös auringon oranssin sävyjä selkeämmäksi ja valkotasapainoa säädin hitusen kylmempään suuntaan. Kuvaa on myös kierretty runsaasti oikealle ja lopulta rajattu neliön muotoon.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

47/52 Näköalatorni

47/52 Viewpoint by schimi76

Tällä viikolla jäi taas kuvaaminen aika vähille, joten ei ollut paljon kuvia mistä valita viikon kuvatusta. Ohessa nyt kuitenkin mustavalko-muunnos Vuokatin näköalatornin maisemasta. Kuva on otettu K-5 + DA* 16-50mm putkella ja asetuksilla: f7.1, 1/80s, ISO100, 19mm polttovälillä. Muunnettu kameran omalla raw muuntimella jpeg kuvaksi ja PS Elementsissä mustavalkoiseksi.

perjantai 18. marraskuuta 2011

46/52 Iso kissa

46/52 Big Cat by schimi76
Tällä viikolla lyhyesti viikon kuvasta, jossa poseeraa yksi Korkeasaaren tiikereistä. Kävin viikolla pyörähtämässä Korkeasaaressa ja isot kissat liikkuivat näin syksyllä huomattavasti enemmän kuin kesäkuumalla. Kaltereiden läpi kuvaaminen on aina vähän hankalaa, mutta isolla aukolla kalteritkin saa häivytettyä kuvasta suht mukavasti. Kuva on otettu K-5 + DA*300mm kombolla ja asetuksilla: f4, 1/250s, ISO800. Tiikeri pysähtyi kerran hetkeksi ihmettelemään, jolloin ehdin näpätä muutaman poseerauskuvan. Jälkikäsittelyssä lähinnä terävöitin ja lisäsin vaaleaa vinjetointia tylsän taustan häivyttämiseksi.

maanantai 14. marraskuuta 2011

45/52 Luonnon jalokiviä

45/52 Jewels by schimi76

Talven ensimmäiset pakkaset on nyt koettu myös etelässä ja viikolla oli mukavasti kuuraa maassa pakkasöiden jälkeen. Tämän viikon kuvassa onkin kuurasta kehkeytyneitä vesipisaroita hämähäkin seittiin tiivistyneenä.

Viikolla oli tosiaan kaksi pakkasyötä ja tämä kuva on otettu keskiviikkona noin puolen päivän aikoihin. Aamu valkeni aurinkoisena, mutta en ehtinyt heti aamusta kuvaamaan pakkasen kohmettamia luonnonantimia. Puolen päivän aikoihin pääsin sitten kameran kanssa metsään. Aurinko oli ehtinyt jo sulattaa kuuran aurinkoisilta paikoilta, mutta varjoissa oli vielä kuuraa mukavasti ja aloitin kuvaamisen jäisistä lehdistä ja muista vastaan tulleista kohteista.

Mukana matkassa oli macro setti eli DA 35mm limited macro, Tamronin Di 90mm macro sekä DA*300m kytkettynä K-5 nokalle. Itse asiassa taisin kuvata vain Tamronilla tällä kertaa, kun DA 35mm macron kuvausetäisyys on niin pieni, että se ei oikein sovellu luonnonihmeiden kuvaamiseen. Jalustaa ei ollut mukana, kun sen viritteleminen olisi ollut niin aikaa vievää, joten päätin selvitä vakaalla kädellä, akkukahvalla ja korkeilla ISO arvoilla.

Kuuraiset paikat olivat kuitenkin niin varjoisia, että ilman jalustaa kuvaaminen ei oikein onnistunut. Valo ei kertakaikkiaan riittänyt käsivaralta kuvaamiseen macroetäisyyksillä. Pienikin kameran heilunta näkyy macrokuvissa niin selkeästi, että jäisten yksityiskohtien vangitseminen ei onnistunut. Täytyi keksiä jotain muuta kuvattavaa ja pelastus tuli vesipisaroista, jotka olivat muodostuneen auringon sulattamasta kuurasta kasvien pinnalle. Pienen kallionnyppylän päällä kasvoi näitä punaisia härpäkkeitä ja auringon valo pääsi vielä metsän läpi paistamaan siihen sopivasti. Napsin kuvia eri kantilta ja tässä onnistunein otos.


Aikani räpsittyä etsin sitten uutta kohdetta ja se löytyi vielä hieman ylempää mäeltä. Kanervien ympärillä oli pienen hämähäkin seittiä ja siihen oli tiivistynyt mukavasti vesipisaroita. Heitin itseni rähmälleni maahan ja aloin räpsimään kuvia tuosta vesipisaramerestä, joka peitti koko pienen seitin. Ongelmana vain oli, että seitti oli niin täynnä pieniä pisaroita, ettei se ollut kovin kuvauksellinen. Mutta sitten kohtalo puuttui peliin (tai ainakin amatöörivalokuvaajan tuuri) ja  tökkäsin vahingossa vastavalosuojalla kanervia. Seitti repesi kappaleiksi, mutta vesipisarat tiivistyivät isommiksi pisaroiksi käytännössä yhden seitin varaan haarautuen kuitenkin vielä toisesta päästä. 

Tämä tarjosi nyt huomattavasti selkeämmän kuvauskohteen ja siinä vierähtikin aika nopeasti, kun otin kuvia eri kuvakulmista ja eri aukkoja kokeillen. Auringon valo tuli myös sopivasti siihen kohtaan metsän läpi, että sain kohtuullisen teräviä kuvia ilman jalustaakin, vaikka ISO arvoa joutui edelleen nostamaan ISO800-1600 akselille. Tästä kuvaussessiosta viisastuneena käyn ostamassa (tai teen itse) hernepussin kameran tukemiseksi maata vasten.

Viikon kuva on yksi näistä otoksista ja jälkikäsittelyssä muokkasin valkotasapainoa kylmempään suuntaan ja säädin kirkkaus- ja kontrastiarvoja sekä vinjetointia. Kohinaa pehmensin LR3:ssa ja terävöitystä tein LR3:ssa sekä viimeistelin PS10:ssä. Tässä viikon kuvassa miellytti vesipisaroiden rytmi ja suunta kuva-alan läpi sekä taustalla näkyvien ruohonkorsien muodostama luonnollinen kehys aiheelle. Kuva on otettu asetuksilla: f4, 1/500s, ISO800. Ohessa myös muita pisaraotoksia kyseiseltä aamupäivältä.










sunnuntai 6. marraskuuta 2011

44/52 Flower

43/52 Flower by schimi76
Tämän viikon kuvassa on kukka omalta terassilta. En kuvannut yhtään koko viikon aikana ja sunnuntaina yritin keksiä jonkun kuvausaiheen viikon kuvaa varten.

Pienen ulkoilun yhteydessä räpsin muutaman kuvan terasilla olevasta kukasta ja jälkikäsittelin kuvaa LR3:ssa. Kuva on otettu DA 35mm limited macrolla asetuksilla: f2.8, 1/100s, ISO400. Efekti tulee LR3:n bleach bypass asetuksesta sekä värikanavien sävyjen sekoittelusta.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

43/52 Sammakkometsä

Tällä viikolla kokeilin ensimmäisen kerran miniatyyrikuvausta. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi käydä ostamassa miniatyyrejä ja luoda vaihteeksi hieman erilaisia kuvia ja saada kenties joku katsoja jopa hämääntymään kuvan mittasuhteista. Homma oli kyllä hauskaa, mutta mittasuhteiden vääristäminen oli tosi vaikeaa ja toisaalta myös muovieläinten todellisen luonteen peittäminen.

No mutta tarina oikeastaan alkoi perjantaina, kun kävin Itiksessä ja mieleen juolahti piipahtaa lelukaupassa katsomassa, jos sileltä löytyisi sopivia "malleja". Ajatuksena oli ostaa lasten pikkueläimiä ja kuvata niitä luonnossa, esim. sienen alla tms. muulla, jossa mittasuhteet vääristyisivät ja hämäisivät katsojaa. No kaupasta löytyi pieniä muovieläimiä ja ne ovat nykyään hämmästyttävän aidon näköisiä. Toista se oli omassa lapsuudessa - tai ainakin kun olin pienempi lapsi :)

Ostin muutaman jänöpupusen, sammakon ja mangustin :). Mangusti on ehkä söpöin eläin, joten en voinut vastustaa kiusausta, vaikka mangustin luontainen elinympäristö ei taida ihan suomalainen havumetsä ollakaan.

Kotosalla sitten laitoin goretexiä päälle, jotta voi maata rauhassa maastossa naama turpeessa. Mukaan otin vain K-5 rungon höystettynä Tamronin 90mm macrolla ja painuin läheiseen metsikköön. Ikäväkseni huomaisin nopeasti, että sieniä ei näkynyt enää missään, joten aloin miettimään muita vaihtoehtoja. Käytännössä sitten piilottelin eläimiä sammalen ja jäkälän sekaan ja aloin laukomaan laukaus-erehdys tyylillä. 

Alkuun kuvasin eläimiä liian läheltä ja niiden muovisuus paistoi kuvissa aivan liian selkeästi. No hiljalleen alkoi ajatus kirkastua millä tavalla oli paras kuvata - mahdollisimman matalalta ja hieman kauempaa eläimestä. Etualalle ja kohteen väliin oli myös hyvä yrittää saada jotain hämäämään katsojan silmää. Vaihtelin eläimiä rusakosta mangustiin ja taas metsäjänikseen. Sammakko jäi vähemmälle huomiolle, mutta tuskin se tästä loukkaantui - sitähän tunsi itsensä taas lapseksi, kun makaili rähmällään metsässä muovieläinten kanssa :) No kuvaaminen oli kyllä hauskaa ja muutama kuva onnistui ihan kohtalaisesti omin odotuksiin nähden. Paras kuvauspaikka löytyi pienen kallion luota, jossa laitoin eläimet puun rungolle ja väliin jäi kallion päällä kasvavaa jäkälää. Samalla sain kuviin pehmeän ja syksyn väreillä höystetyn taustan.

Viikon kuvassa on kuitenkin tuo sammakkoystävämme ja valitsin sen hämyisen tunnelman ja mukavan taustavärin vuoksi. Kuvassa sammakko oli hieman jäkälien takana ja se pehmensi sammakon ympäristöä pienentäen syväterävyys vaikutelmaa. Kuva on kuvattu asetuksilla: f2.8, 1/500s, ISO200, -0,7ev. Jälkikäsittelyssä tummensin nurkkia selvästi ja säädin kuvan tunnelmaa synkemmäksi - niin kuin sammakko olisi löytynyt jostain synkästä rämeestä kömpimässä ylös lutakosta saalistamaan. En tiedä onnistuuko moinen mielikuva välittymään kuvasta, mutta ei se mitään. 

Ohessa myös muita otoksia ja mangustikin näyttää sopeutuneen suomalaiseen metsämaisemaan ihan mukavasti. Samanlainen tarkkaileva katse kuin aavikollakin :)







sunnuntai 23. lokakuuta 2011

42/52 Moody Blues

Tällä viikolla kävin taas Emäsalossa kuvailemassa meren metkuja. Oheinen viikon kuva pisti silmään parhaana otoksena tältä reissulta.

Perjantaina oli hieman tuulinen päivä ja ajattelin, että merenrannassa voisi olla jonkun verran aaltoja. Teki mieli lähteä jonnekin kuvaamaan ja Emäsalossa en ollut käynyt vähään aikaan. Aurinko alkoi jo painua mailleen, joten pakkasin nopeasti kamat kasaan ja suuntasin Emäsaloon.

Laukkuun eksyi tällä kertaa mukaan DA 12-24mm ja DA 15mm laajikset sekä DA*50-135mm ja DA*300mm putket. Lisäksi otin mukaan ND8 ja ND400 suotimia ja jalustan. Kamat pakkasin Tamracin olkalaukkuun, jotta pääsisin nopeammin suotimiin käsiksi. 

Perillä huomaisin, että merenkäynti oli ehkä vaisumpaa kuin odotin, mutta ihan ok aaltoja paiskoi yhdelle nurkalle kallioita. Laitoin nokalle DA 12-24mm laajiksen ja ND8 suotimen pidempien suljinaikojen vuoksi. En ollut aikaisemmin käyttänyt suodinta ko. putkessa ja pelkäsin reipasta vinjetointia, mutta en huomannut juurikaan eroa ilman suodinta kuvattuihin kuviin. Toisaalta en kuvannut yhtään täydellä aukolla, jolloin vinjetointi on voimakkaampaa. Jalustan pystyputken käänsin vaakatasoon, jotta pääsin mahdollisimman lähelle ja alas rantakiviä tarvitaessa. Aurinko laski juuri horisonttiin, mutta siinä ei ollut juuri kuvaamisen aihetta, joten keskityin aaltojen ja rantakivien kuvaamiseen. Otin kuvia erilaisista kuvakulmista ja hieman eri suljinajoilla erilaisten efektien saamiseksi. 

Kuvattuani n. puoli tuntia alkoi pimeys laskea ja rantakivillä ei ole oikein turvallista kävellä pimeässä, joten suuntaisin kohti autoa. Takaisin päin kävellessä vilkaisin vielä taaksepäin ja se kannatti. Viikon kuva syntyi kun huomaisin näin nuo kivet nyt erikulmasta ja mietin heti, että pidemmällä polttovälillä saan kutistettua kivien välistä etäisyyttä mukavasti. Vaihdoin nokalle DA*50-135mm putken ja hain sopivan paikan jalustalle. Kuvaisin kiviä hieman eri polttoväleillä ja eri suljinajoilla n. 20 ruutua, joista oheinen viikon kuva valikoitui parhaaksi.

Kuva on siis otettu K-5 + DA*50-135mm kombolla ja asetuksilla: f10, 25s, ISO100 ja polttovälillä 95mm. Jälkikäsittelyssä ei tarvinnut tehdä ihmeitä muokkauksia, vaan rajasin kuvaa hivenen ja parantelin fiilistä negatiivisella clarity säädöllä sekä pienillä kontrastisäädöillä. Valkotasapainoa säädin myös aavistuksen ja lopuksi terävöitin kuvan. 

Reissusta jäi muutamia muitakin ihan ok kuvia kortille ja niitä ohessa.