maanantai 5. joulukuuta 2011

48/52 Pikkulintu puussa

48/52 Little Bird in a Tree by schimi76

Tällä viikolla yhtenä päivänä napsasin muutaman kuvan takapihalla kimpoilevista pikkulinnuista. Talvi tekee tuloaan ja linnut suuntaavat taas asutuksen äärelle lintulaudoille ruokailemaan. En ole omaa lintulautaa pihalle viritellyt, mutta lintuja käy myös omalla takapihalla aina silloin tällöin kääntymässä.

Oheinen kuva on otettu takapihan terassin portailta. Talitintti tuli takapihan puuhun tsekkamaan tilannetta ja räpsäsin siitä tämän yhden kuvan ennen kuin se lensi taas pois. Aurinko oli sopivasti taustalla antamassa kuvaan silhuettimaisen tunnelman ja korostin sitä vielä jälkikäsittelyssä.

Kuva on otettu K-5 rungolla ja DA*300mm putkella astuksilla f/4, 1/8000s, ISO400 ja -1.3ev. Kameran asetukset olivat tähän kuvaan hieman pielessä, koska kamera oli asetettu vähän huonommalle valolle. Ehdin vain säätämään valotuksen korjausta alaspäin, mutta ISO jäi turhaan noin korkealle ja sen vuoksi suljinaika oli ihan tapissa. Onneksi suljinaika kuitenkin riitti, kiitos K-5 rungon lyhyen minimi suljinajan. Jälkikäsittelyssä muokkasin kuvaan vielä enemmän silhuettimaiseksi. Voimistin myös auringon oranssin sävyjä selkeämmäksi ja valkotasapainoa säädin hitusen kylmempään suuntaan. Kuvaa on myös kierretty runsaasti oikealle ja lopulta rajattu neliön muotoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti