maanantai 3. tammikuuta 2011

Yökuvausta

Nyt kun on vauhtiin päästy, niin kirjoitellaan taas päivän kuvausreissusta. Työpäivän jälkeen sää näytti pilviselle, mutta illan myötä pilvet väistyivät ja tähdet ilmestyivät taivaalle. Päätin siis lähteä lähimaastoon katsastamaan, jos vaikka jotain tallentuisi kortille.


Metsän laitaan saavuttua huomasin, että kukaan ei ollut avannut polkua lähikalliolle, joten homma meni lumessa uimiseksi. Välillä upotti niin sanotusti munia myöten, mutta pääasiassa lunta oli "vain" hieman reilusti polveen asti. Toisaalta pysyi ukko lämpimänä, kun pakkasta oli -15 astetta. Salomonin ultralämpimät talvibootsit tuli taas tarpeeseen. Noin vartin rämmittyä pääsin mestoille eli siis paikoille. Kameran olin laittanut jo kotosalla oikeisiin asetuksiin ja jalustaan kiinni, niin ei tarvitse pimeässä metsässä enää viritellä tarkemmin.

Matkassa oli vain Pentaxin Limited sarjan linssejä: DA 15mm, DA 21mm, DA 40mm ja DA 70mm. Bulb mode päällä ja manuaalitarkennus, koska automaattitarkennus ei pimeässä toimi millään. 

Yksi kuvatus oli seuraavanlainen:


Tarkoituksen oli saada kaupungin valojen kajastus ja korkea kuusi sopivaan asetteluun ja muutaman hit&miss yrityksen jälkeen homma luonnistuikin. Kuvaa on muokattu Lightroomissa RAW tiedostosta ja korostin split toning sävytyksellä taivaan sävyjä. Kuva on otettu DA 21mm linssillä ja 34s valotusajalla.

Tällä reissulla tuli kaksi onnistunutta otosta, mutta säästelen toista kuvaa 52 kuvan viikoprojektia varten, jos vaikka loppuviikko menee susille kelien puolesta, niin kuin näyttää. Ei muuta kuin ees päin sanoi mummo lumessa. Kenenhän mummo se lienee ollut...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti