sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

24/52 Vesipisarat

24/52 Raindrops by schimi76

Viime viikon blogi jäi sitten vähän vaiheeseen, joten otetaanpa tällä viikolla itseä niskasta kiinni. Kävin tänään lähimetsikössä pitkästä aikaa kävelyllä ja jotain kuvattavakin sieltä löytyi.

Aamulla sää näytti ihan lupaavalle, mutta päivän mittaan pilvistyi ja tummat pilvet lipuivat kohti hitaasti mutta varmasti. Päätin kuitenkin lähteä metsään, vaikka sade näytti uhkaavan. Pakkasin olkalaukkuun mukaan makroilu setin eli K-5 rungon kaveriksi otin DA*300mm, Tamron Di 90mm macro ja DA 35mm macro putket sekä DA 15mm mahdollisia maisemia varten. Rungon varustin lisäakkukahvalla tukevamman otteen varmistamiseksi. En jaksanut raahata jalustaa mukaan ja akkukahva helpottaa kameran vakaana pitämistä.


Matkaan lähdin heti päivällisen jälkeen grillikanat naamarissa. Päästyäni ensimmäisen polun alkuun taivaalta alkoi tiputella vettä ja kirosin hiljaa mielessäni. Sade vaikutti kuitenkin aika vaisulta, joten päätin jatkaa matkaa. Sateella voi kuitenkin löytää hieman erilaista kuvattavaa ja ei pieni kesäsade pahaa tee. Kuvailin ensin niityllä, mutta säästä johtuen ei juuri ötököitä näkynyt. Siirryin meren rannalle ja sade voimistui jonkun verran. Kävin yhden ison puun alle odottelemaan sateen laantumista ja kuvailin siinä merenlahden meininkiä. Meininki tosin oli vaisua ja toivoinkin sateen taukoavan nopeasti.


Hetken päästä sade rauhoittui ja siirryin viereisen mäen päälle tutkailemaan paikkoja. Sade oli sen verran kevyttä, että vesipisarat jäivät mukavasti puiden lehdille ja etsiskelin sopivia lehtiä kohteeksi. Pisaroiden kuvaamisessa oli kuitenkin kaksi ongelmaa - ilman jalustaa kuvaaminen sekä pieni tuulen vire, joka heilutti lehtiä. Otokset olivatkin hit and miss -tyyppistä laukomista, mutta muutama kelvollinenkin otos mahtui joukkoon. ISO arvoa jouduin kohottamaan jonkun verran, ISO1600-3200 kieppeille, jotta suljinnopeuden sai riittävän pieneksi. Onneksi K-5 kestää korkeampiakin arvoja ja LR3:sen kohinanpoisto hoitaa loput.


Oheinen otos on otettu kombinaatiolla K-5 + Tamron Di 90mm ja asetuksilla: f7.1, 1/400s, ISO1600. Kokeilin erilaisia kuvakulmia, mutta tämä hieman yläviistosta ja läheltä lehden pintaa otettu kuva oli selkeästi paras. Tällä lehdellä myös erikokoisten vesipisaroiden rytmi sopi parhaiten silmään. Pian kuvan ottamisen jälkeen sade taas kiihtyi ja oli aika suunnata kotia kohti. Onneksi K-5 kestää sadetta, mutta kunnon sadesuojaus edellyttää myös tiivistetyn DA* putken käyttöä. Tamronin Di 90mm ei ole tiivistetty, joten laitoin kameran laukkuun suojaan, jotta pahemmilta vaurioilta putki välttyisi. Ehdin juuri sopivasti kotia, kun taivas repesi ja esterin p..se alkoi tyhjentymään oikein tosissaan.

Ohessa myös muutama muu kuvatus päivän reissulta. Ensi viikkoon ja hyvää Jussia kaikille!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti